Yhteisöllisyyttä taloyhtiöön

2.9.2019

Olen miettinyt, mistä aiheesta sitä kirjoittaisin blogini. Ajattelin, että aihe tupsahtaa mieleen ja kirjoittaminen lähtee kivutta alkuun, - ei lähtenyt. Kaikenlaista kävi mielessä, mutta lopulta oli pakko kilauttaa kaverille ja johan alkoi valjeta. Syntyi itse asiassa mielenkiintoinen keskustelu tällaisen taloyhtiöaktiivin ja siihen vasta heränneen kesken. Normaalisti tavatessamme on aivan muuta asiaa juteltavana, toki joskus puhumme taloyhtiöidemme asioista.

Talvella arki tahtoo olla kiireistä ja lumi peittää maan. Ärsyttää vain, jos lumityöt on tehty huonosti. Kesällä, lomalla kauniina päivänä havahtuu eri tavalla ympäristöönsä ja miettii, että miksihän tuokin kasa soraa tuossa vielä makaa tai, että miten pyörävarastossa on paljon hylättyjä polkupyöriä viemässä tilaa.

Totesimme, että yhtiökokous, taloyhtiön osakkaisiin tutustumisen mahdollisuus, on useimmiten vain kerran vuodessa ja sinne pääsee tai ei, seuraava yhteistapaaminen on taas noin vuoden päästä. Mikäli yhtiökokoukseen pääsee osallistumaan, voi itse asian käsittely kestää niin pitkään ettei vapaalle keskustelulle enää paukut riitä. Vaikka intoa ja aikaa keskustelulle riittäisikin, tahtoo se aika mennä muutamissa esille nostetuissa aiheissa ja juuri valitun hallituksen kasvot häipyvät mielestä.  Jää vain nimet paperille tai taloyhtiön nettisivujen syövereihin. Ja mikä olikaan taas käyttäjätunnus ja salasana?

Näinhän se usein menee, mutta voisi mennä paremmin.

Talkoot ovat oiva tapa tehdä tuttavuutta asukkaiden kesken, oppia tuntemaan omaa taloyhtiötä ja saada pikkuhommia tehdyksi.  Kynnys osallistua on matala, sekaan vaan.  

Tiedän kokemuksesta, että ne voivat olla kohokohta, oikein kalaasit, mitä odotetaan ja mihin satsataan. Ei, ne eivät ole vain työleiri, vaan hieno mahdollisuus touhuta yhdessä ja nauraa kun juttu luistaa. Lopuksi evästellään yhdessä ja nauretaan lisää.

Ei talkoissa tarvitse mitään mullistavaa tehdä, kesäaidan pystytys riittää ja kahvit keksien kera. Kahvittelussa menee paljon enemmän aikaa mitä aidan pystytyksessä todennäköisesti.

Moni ei halua osallistua hallitustyöskentelyyn. Se koetaan pelottavana ja vaativana, mutta talkoisiin on helppoa osallistua ja sitä kannattaisi hyödyntää taloyhtiössä. No, onhan siinäkin ongelma ja iso onkin: jonkun pitäisi olla se liikkeelle paneva voima.

 Tiina Valkama

Tiina Valkama

Kiinteistöliitto Pohjois-Suomen hallituksen jäsen, yrittäjä

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.