EU:n energiatehokkuusdirektiivi tuo uusia vaatimuksia suomalaisille taloyhtiöille

EU:n energiatehokkuusdirektiivi tuo uusia vaatimuksia suomalaisille taloyhtiöille

Julkaistu: 06.04.2018

Uudiskohteiden ja isoja korjaushankkeita teettävien taloyhtiöiden varauduttava sähköautojen latauspisteiden rakentamiseen

EU:n päivitettävä rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tuo uusia vaatimuksia suomalaisille taloyhtiöille. Direktiivi vauhdittaa esimerkiksi sähköautojen latauspisteiden rakentamista, sillä lähivuosina uusiin taloyhtiöihin on rakennettava valmiiksi latauspisteiden kaapeloinnin mahdollistava infrastruktuuri. Direktiivin voimaantulon jälkeen EU:n jäsenmailla on 20 kuukautta aikaa saattaa direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Taloyhtiöille tulee direktiivin myötä velvollisuus rakentaa latauspisteiden kaapeloinnin mahdollistava infrastruktuuri myös sellaisissa laajamittaisissa korjaushankkeissa, joissa latauspisteet tulisivat muutenkin luontevasti pohdittaviksi.

”Tällaisia hankkeita ovat esimerkiksi isot perusparannushankkeet ja pysäköintialueiden uudistamiset, joiden suunnittelussa sähköautojen latauspisteitä olisi nykyisin joka tapauksessa luontevaa pohtia”, sanoo Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoasioista vastaava johtava asiantuntija Petri Pylsy.

Pylsyn mukaan sähköautojen latauspisteiden lisäksi uudistettu direktiivi asettaa taloyhtiöille vaatimuksia esimerkiksi lämmitysjärjestelmien suhteen. 

”Direktiiviluonnos antaa hyvän mahdollisuuden luoda fiksua kansallista lainsäädäntöä”, Pylsy kertoo.

Kiinteistöalan vaikuttajat koolla Tampereella viikonloppuna

EU:n uudet energiatehokkuusvaatimukset olivat esillä perjantaina Kiinteistöliiton Tampereella järjestämässä kiinteistöseminaarissa. Seminaarin puhujia olivat Kiinteistöliiton Petri Pylsyn lisäksi johtaja Mikko Nurminen Tampereen kaupungilta, asiakkuusjohtaja Pasi Muurinen Tampereen Sähkölaitokselta, hallituksen puheenjohtaja Pertti Vesterinen asunto-osakeyhtiö Tampereen Pohjolankatu 18-20:sta sekä toimitusjohtaja Janne Heinonen Enermix Oy:stä.

111-vuotias kiinteistönomistajien edunvalvontajärjestö Kiinteistöliitto järjestää liittokokouksensa Tampereella lauantaina 7.4.2018. Kokous valitsee liitolle uuden puheenjohtajan tehtävässä kymmenen vuotta toimineen rahoitusneuvos Matti Inhan tilalle.

Lisätiedot:

Petri Pylsy, johtava asiantuntija (energia ja ilmasto)  

Kiinteistöliitto 

puh: (09) 1667 6225

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.