Pitämättä jääneet yhtiökokoukset järjestettävä syyskuun loppuun mennessä

Pitämättä jääneet yhtiökokoukset järjestettävä syyskuun loppuun mennessä

Julkaistu: 26.08.2020

Taloyhtiöille keväällä koronan vuoksi myönnetty lisäaika yhtiökokousten pitämiseen on päättymässä, ja taloyhtiöiden tulee pitää mm. varsinainen yhtiökokouksensa syyskuun loppuun mennessä. Kiinteistöliiton jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan yhtiökokous oli elokuun alkupuolella vielä pitämättä lähes joka kolmannella taloyhtiöllä. Suurista taloyhtiöistä kokous oli pitämättä yli puolella.

Taloyhtiön toiminnan ja talouden kannalta on tärkeää saada yhtiökokous pidetyksi ja esimerkiksi yhtiön talousarvio hyväksytyksi. Yhtiökokouksessa osakkaat päättävät muun muassa vastikkeiden suuruudesta ja yhtiön hallituksen kokoonpanosta.

”Jos yhtiökokous on pitämättä ja edellisvuoden tilinpäätös vahvistamatta, kuluvan vuoden talousarvio tekemättä ja tuorein kunnossapitotarveselvitys puuttuu, tilanne vaikuttanee myös yhtiössä tehtävään asuntokauppaan. Asuntokauppa edellyttää ajan tasalla olevia asiakirjoja”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Korona kannattaa huomioida yhtiökokouksen järjestelyissä

Tällä hetkellä voimassa ei ole sellaisia viranomaisten asettamia kokoontumisrajoituksia, jotka oleellisesti rajoittaisivat yhtiökokousten järjestämistä. Siitä huolimatta koronatilanne kannattaa huomioida järjestelyissä esimerkiksi varaamalla yhtiökokoukselle riittävän suuri tila, jotta osallistujat voivat istua turvallisen etäisyyden päässä toisistaan. Myös tilan ilmanvaihtoon on syytä kiinnittää huomiota. Yhtiökokouskutsussa kannattaa muistuttaa, ettei kokoukseen pidä saapua sairaana. Kokouspaikalle on hyvä varata tarjolle kasvomaskeja ja käsidesiä.

”Kannustamme taloyhtiöitä edelleen mahdollistamaan myös etäosallistumisen yhtiökokoukseen. Yleistynyt etäosallistuminen on toimintapa, joka kannattaa säilyttää koronatilanteesta riippumatta”, Pynnönen toteaa.

Kiinteistöliitto on yhdessä Isännöintiliiton kanssa julkaissut taloyhtiöille ohjeita yhtiökokouksen järjestämiseen ja muuhun päätöksentekoon koronaepidemian aikana. 

Koronakysely taloyhtiöille 2020

Lisätiedot medialle:

Apulaispäälakimies Kristel Pynnönen, Kiinteistöliitto

puh. 09 1667 6361

Pääekonomisti Jukka Kero, Kiinteistöliitto (jäsenkyselyn tulokset)

puh. 050 548 0231

 

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.