Pitääkö olla huolissaan?

29.11.2021

Isännöintiala on ollut viime aikoina negatiivisen uutisoinnin kohteena (mm. Ylen MOT-ohjelma 25.10.2021: ”Isännöitsijä käy kukkarollasi”). Uutisointi herättää kysymyksen – pitääkö olla huolissaan?

Vastaus riippuu siitä, miten taloyhtiöt ovat yhteistä omaisuutta hoitaneet ja etujensa toteutumista valvoneet? Vaikka isännöitsijä on ikään kuin taloyhtiön toimitusjohtaja ja edunvalvoja, ei se poista hallitusten jäsenten vastuuta perehtyä sopimuksiin ja taloyhtiön talouteen.

Hallitusten jäsenten on syytä vuosittain tarkistaa taloyhtiön merkittävimmät sopimukset, laskut ja seurata taloustilannetta muutoinkin. Laajakantoisimmissa hankkeissa on tarvittaessa hyvä turvautua ulkopuoliseen apuun. Esimerkiksi merkittävät korjaushankkeet ovat sellaisia, joissa hallitus hyötyisi valvojasta jo tarjouspyyntövaiheessa, kun saatuja tarjouksia vertaillaan. Isännöitsijän apu ei vaativien hankkeiden läpivientiin aina yksin riitä. Myös muihin haasteisiin, joiden ratkaisuun ei hallituksen tai isännöitsijän omat resurssit riitä, kannattaisi käyttää ulkopuolista apua matalalla kynnyksellä. Kiinteistöliiton jäsensivuilta jo yksistään löytyy kattavasti ilmaisia ja hyödyllisiä oppaita, joita kannattaa hyödyntää, samoin kuin Kiinteistöliiton tarjoamaa lakineuvontaa. Huolellinen ennakkoselvitystyö säästää aikaa ja rahaa sekä vähentää riskiä virheistä.

Osakkeenomistajienkaan ei ole syytä jäädä laakereilleen lepäämään ja odottaa, että hallitus ja isännöitsijät huolehtivat taloyhtiön hoidosta. Vaikka monet oikeudelliset vastuut lankeavatkin hallitukselle ja isännöitsijälle, yhteisen edun toteutuminen on lopulta kaikkien osapuolten vastuulla ja kaikkien osapuolten yhteistyön tulos. Osakkeenomistajilla on uskomaton määrä osaamista ja tietoa, joista taloyhtiöt ja taloyhtiöiden edustajat hyötyisivät. Yhtiökokouksiin kannattaa osallistua ja jos jokin seikka mietityttää, kyselyoikeutta kannattaa käyttää.

Juristina pöydälleni päätyvät usein ne jutut, joissa joku on töpännyt; isännöitsijä, hallitus, osakas ja joskus jopa kaikki. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomen hallituksen jäsenyys on avannut mahdollisuuden tutustua isännöitsijöihin ja taloyhtiöiden hallitusten jäseniin laajemmin ja positiivisemmissa merkeissä. Tämän vuoden taloyhtiöpäivään osallistui lähes 200 henkilöä ja tapasin siellä useiden taloyhtiöiden hallituksen jäseniä sekä isännöitsijöitä. Keskusteluiden perusteella ainakaan näiden taloyhtiöiden ei kannata olla huolissaan. Taloyhtiöiden hallituksiin on saatu jäseniä, jotka ovat aktiivia ja hyvin perillä yhtiönsä asioista. Isännöitsijät tekevät työtä ammattitaidolla ja huolella. Olen ilahtunut siitä tiedon ja taidon määrästä mitä Pohjois-Suomen alueen taloyhtiöedustajilla on. Kaiken negatiivisen uutisoinnin keskellä muistetaan myös kiittää hallituksen jäseniä ja isännöitsijöitä hyvin tehdystä työstä. Erityiskiitokset antaisin niille hallitusten jäsenille, jotka vuosittain käyttävät työhön vapaa-aikaansa, usein runsaastikin ja vielä korvauksetta.   

 Satu Eskola

Satu Eskola

asianajaja, varatuomari, Kiinteistöliitto Pohjoi-Suomen hallituksen jäsen.

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.