Uusi hallitus – perehdy taloyhtiön sopimuksiin
23.5.2022
Kevät on yhtiökokousten aikaa. Näissä kokouksissa valitaan taloyhtiölle hallitus tulevalle kaudelle 2022–2023, eli seuraavaan yhtiökokoukseen saakka. Vastavalitun uuden hallituksen jäsenten on syytä selvittää, mitä sopimuksia taloyhtiöllä on ja mikä on niiden sisältö.
Tärkein sopimus lienee isännöinti, eli hallinto. Tässä sopimuksessa määritellään isännöitsijälle kuuluvat tehtävät, mitkä sisältyvät perushintaan ja mitkä ovat erillislaskutettavia. Isännöintisopimus voidaan ottaa keskusteluun mahdollisesti pidettävässä ”kehityskeskustelussa”, jossa selvennetään sisältöä ja sen jalkauttamista käytäntöön. Uuden hallitusjäsenen on syytä käydä sopimus läpi huolella ja kokeneemmillekin kertaaminen ei ole pahasta.
Myös muita sopimuksia löytyy ja ne on otettava haltuun, jotta tiedetään, mitä palveluja olemme tilanneet ja mistä maksetaan.
Kiinteistöhuoltosopimus sisältää kuvauksen heille kuuluvista tehtävistä. Tähän on syytä huomioida myös tarvittavat lisäykset, kuten esimerkiksi kattolumien tarkkailu ja tarvittaessa pudottaminen. Muitakin erillisiä töitä voi olla useitakin. On tärkeää olla perillä näistä ja näiden kuluista.
Näiden lisäksi löytyy vakuutus, sähkö, jätehuolto, hissi, kaapeli-TV, laajakaista, lämmönjakolaitteiston ohjaus, nosto-ovet, pumppaamoiden vuosihuoltosopimus jne. Tähän listaan voidaan lisätä vielä useitakin sopimuksia yhtiön tarpeen mukaan.
Sopimukset liitteineen löytyy useimmiten isännöintipalvelun tarjoamasta sähköisestä palvelusta. Kirjautumalla ja rekisteröitymällä käyttäjäksi hallituksen jäsenenä, saa laajat käyttöoikeudet. Asiakirjat osiosta löytyy kaikki sopimukset.
Toki nämä sopimukset pitää saada myös kirjallisena, jos on tarpeen. Sähköisten sopimusten etuna on se, että voit ladata ne omalle koneellesi tarkastelua varten ja mahdollisesti tehdä muistiinpanoja muutosten tekoa varten.
Hyvin hallussa olevat sopimukset takaavat hallitustyöskentelyn joustavuuden ja hyvän hallinnon toteutumisen. Tämän vuoksi ne kannattaa ottaa heti hallituskauden alussa hyvin haltuun.
Hyvää hallitustyöskentelyä ja mukavaa keväänjatkoa sinulle hallituksen jäsen.